Siirry suoraan sisältöön

Työpajat

Piirrossatu

”Heräsi kerran toisessa maailmassa pikkuruinen otus”

Näin alkaa Pikku-Otuksen ensimmäinen seikkailu. Kylli-tädin inspiroimin kynän vedoin satu piirtyy hetki hetkeltä paperille, kun osittain lasten kanssa improvisoitu tarina etenee. Piirrossatu sopii päiväkotiryhmille ja lasten tapahtumiin. Suositus ikä 2–6 vuotta.

Ohjattu työpaja

Piirretään erilaisten tehtävien kautta improvisoitua sarjakuvaa rennolla otteella. Pajan sisältö ja kesto on muokattavissa ryhmän toiveiden mukaan. Ohjattu paja sopii koululuokille ja TYHY-ryhmille. Suositus alaikäraja on yhdeksän vuotta.

Taidetyöpaja etänä

Sisältää lyhyen 30-40 min luennon, aiheeseen liittyvän tehtävän osallistujille ja tehtävän läpikäymisen yhdessä. Mahdollisia aiheita ovat esimerkiksi sarjakuvien piirtäminen, digipiirtäminen, hahmosuunnittelu ja kuvittaminen. Sopii opiskelu-, harraste- ja TYHY-ryhmille. Suositus alaikäraja on viisitoista vuotta. Yhteydenotto tapa osallistujiin sovitaan erikseen, mm. Discord tai Google Meets ovat mahdollisia.

Avoin työpaja

Väritetään tilaisuutta varten tehtyä värityskuvaa ja täydennetään sarjakuvapohjia. Paja toimii nonstoppina eli mukaan pääse milloin vain. Sen sisältö ja kesto on muokattavissa tilanteeseen sopivaksi. Avoinpaja sopii kaiken ikäisille ja tasoisille piirtäjille. Sopii hyvin tapahtumiin.

Kaikki hinnat ovat suuntaa antavia!
Lopullinen hinta riippuu osallistujien määrästä sekä pajan kestosta ja sisällöstä. Myös hinta per osallistuja on mahdollinen.

Haluatko tietää lisää Nam-Ke Productionin taustasta?
Lue yrityksen tarina täältä >>

Haluatko tilata työpajan?